Nummelan työväen vappua vietti tänä vuonna Vihdin Vasemmistoliiton ja Vihdin sosiaalidemokraattien mukana myös Vihdin Vihreät. Torilla oli kahvio, lettujen ja makkaroiden paistoa sekä hattaran valmistusta.

Aloituspuheen piti Eeva Hiila (SDP).
Kunnanvaltuutettu Ulla Kommonen esitti Vihdin Vasemmistoliiton tervehdyksen torille saapuneelle väelle. Hän kertoi myös huolestaan hallituksen koulutukseen kohdistuvista heikennyksistä ja opiskelijoiden kesän ajan toimeentulon ahdingosta, kun kesätöitä ja harjoittelupaikkoja on todella vaikea saada. Kommosen mielestä koulutuksen tulee olla kaikkien saavutettavissa. ”Hyvin koulutettu kansa on koko Suomen etu ja voima. Ensi kevään eduskuntavaaleissa käännetään suunta kohti valoisaa ja valistunutta Suomea!”

Vihdin Vasemmistoliiton kutsumana puheen piti JHL:n toimialajohtaja Saila Ruuth. Hän arvosteli jyrkästi Orpo–Purran hallituksen talous-, sosiaali- ja työmarkkinapolitiikkaa sekä sen ideologista suuntaa. Viesti oli selvä: Suomi ei nouse epävarmuutta lisäämällä ja heikompia kurittamalla, vaan luottamuksella, oikeudenmukaisuudella ja yhteisellä vastuunkannolla.
Ruuth totesi, että hallituksen mittavat sosiaaliturvaleikkaukset ovat ajaneet jopa yli 100.000 ihmistä köyhyyteen, mukaan lukien kymmeniä tuhansia lapsia. Samalla työmarkkinauudistukset ovat heikentäneet työntekijöiden asemaa ja horjuttaneet sopimusyhteiskunnan peruspilareita ilman, että luvattua työllisyyskasvua on syntynyt.
Ruuth nosti esiin myös se, että hallituksen veropolitiikka on ristiriidassa sen omien perustelujen kanssa. Samaan aikaan kun pienituloisten turvaa on leikattu valtiontalouden tasapainottamisen nimissä, on suurituloisille ja yrityksille kohdistettu miljardiluokan veronkevennyksiä.
Kasvun ja työllisyyden osalta Ruuth painotti, ettei kestävä talouskehitys synny työntekijöiden asemaa heikentämällä tai ammattiyhdistysliikettä murentamalla.
”Todelliset uudet työpaikat syntyvät investoinneista uuteen teknologiaan, vihreään siirtymään ja osaamiseen. Tässä katse kääntyy elinkeinoelämään, joka on saanut Orpo-Purran hallitukselta kaiken toivomansa. ”
”Katse käännettiin myös tulevaan. Suomi tarvitsee enemmän luottamusta – luottamusta siihen, että yhteiskunta kantaa, kun työ menee alta tai sairaus iskee, ja että jokaisen ihmisarvo on yhtä arvokas.”
”Luottamus ja turvallisuus syntyvät oikeudenmukaisuudesta, kunnioituksesta ja yhteisestä vastuusta. Se on tänäkin vappuna kaikkein olennaisin viesti. ”

Vihdin sosiaalidemokraattien kutsumana kansanedustaja Eveliinan Heinäluoma jatkoi luottamuksen merkityksestä. Heinäluoma kaipasi vihtiläisen, aikanaan ministerinäkin toimineen Veikko Hellen henkeä.
Puheiden jälkeen oli Mölyapinoiden, mainion koko perheen orkesterin vuoro tuoda vauhtia ja iloa torille ja saada perheen pienempienkin kiinnostus heräämään.
Toritapahtuman jälkeen kävivät Vihdin sosiaalidemokraattien ja Vihdin Vasemmistoliiton edustajat vuonna 1918 surmattujen työläisten muistomerkeillä Vihdin kirkon hautausmaalla, Irjalan hautausmaalla ja Lapikkaannummen muistomerkillä.


